Tapaus auto - eikun kaksi - Vanajavedessä, Hämeenlinna

Sain taannoin Pääkaupunkiseudun Etsinnältä vinkin, jonka mukaan Hämeenlinnan läpi virtaavassa Vanajavedessä olisi auto pohjassa. Asiasta on kerrottu murha.info-sivuston keskustelussa sivulta 9 alkaen. Siellä olevia viistokaikukuvia katsellessa ja juttuja lukiessa syttyi lamppu - olenhan itsekin tuolla seudulla luodannut vuonna 2019.

Vanha viistokaikukuva vuodelta 2019

Löysin omista vanhoista kuvista vuodelta 2019 tällaisen (klikkaa kuvaa nähdäksesi se suurempana):

vanha viistokaikukuva vuodelta 2019

vanha viistokaikukuva vuodelta 2019

Kohta on Hämeen linnasta 1,5 km pohjoisluoteeseen olevan rautatiesillan vieressä pohjoispuolella eli alavirran puolella. Länsiranta on kuvassa vasemmalla, luotauslinja on aivan rannan vieressä. Auto näyttää olevan tasaisella pohjalla rantapenkan juurella. Muiden kuvien perusteella pohjan syvyys näyttää olevan noin 8 m. Vanhan kuvan perusteella siellä näyttäisi olevan jotain muutakin noin 15 metriä ensimmäisestä sillalle päin. Sillan alla yleisesti ottaen on paljon tavaraa, joten en osannut aiemmin näitä kuvia ensimmäisen kerran katsoessa kiinnittää huomiota näihin yksityiskohtiin.

Tuoreita luotauskuvia

Vinkin innoittamana kävin luotaamassa alueen uudelleen pari päivää sitten. Kyllä siellä näyttäisi kaksi autoa edelleen pohjassa olevan. Tässä tuloksia:

molemmat autot

Kuva isona

Seuraavassa kuvassa luotaussuunta oli vastavirtaan eli auto A on alempana. Muut kuvat ovat Humminbird-luotaimella otettuja, tämä Starfish-luotaimella.

molemmat autot

Kuva isona

Alaspäin luotaavan Down Image -toiminnon (DI) kuvan mukaan auto A näyttää... autolta. Reefmaster-ohjelmalla kuvaa zoomatessa mittasuhteet saattavat hieman vääristyä eli tässä auton pituus/korkeus-suhde ei välttämättä ole oikea.

auto A

Kuva isona

Auto B näyttäisi olevan katollaan.

auto B

Kuva isona

auto B

Kuva isona

Valokuvia

Tänään kävin kuvaamassa autoa A. Auton B ympärillä on sen verran paljon jotain paaluja pohjassa pystyssä, ettei kameralla uskalla sen lähelle mennä - jää kiinni. Vanajan vesi on tosi sameaa, joten näkyvyys heikko ja kuvaaminen vaikeaa. Auto on Honda, hopeanharmaa.

auto A

Kuva isona

auto A

Kuva isona

Takapuskurin vasen kulma

auto A

Kuva isona

Bensakorkin kansi

auto A

Kuva isona Päivitetty 14.7.2022